tiistai 18. syyskuuta 2018

Iidan kesäloma

Minun kesälomani oli todella hauska ja koskaan ei ollut tylsää. Ensimmäinen viikko oli ihan normaali ja olin vain kavereiden kanssa, mutta seuraavalla viikolla lähdin perheen kanssa Madeiralle. Lento kesti noin 6 tuntia ja matka meni hyvin. Kun tulimme perille ja menimme hakemaan vuokra autoa niin näimme ainakin kymmenen sisiliskoa. Kun olimme menneet hotellille nii menimme heti uimaan. Lähdimme kiertelemään ja iltapalaksi oli pitsaa ja se joka yllätti oli se, että pitsassa oli passionhedelmän siemeniä, mutta oli se silti hyvää. Seuraava päivä oli aika rankka, koska menimme vuorille Ja seuraavana päivänä menimme vanhaan kaupunkiin. Sitten menimme risteilylle, jossa näimme delfiinejä. Lopuksi menimme CR7 museolle katsomaan Portugalin peliä. Olimme myös valas museossa. Siellä kerrottiin siitä, miten valaita tapettiin. Viimeiset päivät olivat vain shoppailemista, uintia ja muuta kivaa. Viimeisenä päivänä lähdimme kiertelemään ja söin todella omituista jäätelöä. Sen pohjalla oli purkkaa. Kävimme vielä puistossa ja lähdimme lentokentälle. Matkan loppuvaiheessa minua alkoi sattua poskeen sillä minulla oli ollut flunssaa. Lopun kesäloman olin mökillä ja kavereiden kanssa. Nukuin myös kerran trampoliinilla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti