tiistai 24. huhtikuuta 2018

6B Yrityskylässä 9.4

Olimme 9.4. Yrityskylässä. Yrityskylä sijaitsi Tekniikan museossa. Yritykyläpäivä alkoi noin yhdeksältä ja loppui noin kahdelta. Ensin kuuntelimme ohjeita kolmen muun luokan kanssa. Sen jälkeen saimme etsiä omat yrityksemme. Kaikilla alkoi ensimmäisen työpäivä. Jokainen etsi oman yrityksen kaapeista joko punaisen, vihreän tai keltaisen kaulalapun. Johtajat saivat keltaiset. Niissä luki työvuorot, vapaavuorot ja työnimikkeesi. Jokaisella yrityksellä oli 2-3 tablettia. Niistä pääsit katsomaan työtehtävät, kirjanpidon, yrityksen laskut, henkilöt ja niiden palkat. Yrityksellä oli oma saldo. Johtajan piti aluksi hakea pankista eli Nordeasta yritykselle joko 100, 500 tai 700 euron lainan, jonka yrityksen piti maksaa takaisen korkojen kera. Ensimmäisellä työvuorolla kaikkien piti myös hakea Kylä Cafesta lounasseteleitä yritykselle, jos halusi hakea myöhemmin sieltä koulun eväitä. Yritys josta ostit yrityksen rahoilla, lähetti laskun tabletilla. Laskut mentiin maksamaan Nordeaan.  Vapaavuoroilla sai mennä ostamaan omalla pankkikortilla, joka haettiin Nordeasta. Alepaan, Apetitille ja Kolmen kaverin jäätelökioskille oli 6€ saldo. Yritykset kävivät mainostamassa omia tuotteitaan muissa yrityksissä ja yritykset tekivät myös muiden yritysten kanssa yhteistyötä. Välillä johtajien piti pitää tiimipalavereita yrityksissä, ja välillä oli johtajienkokouksia ja muita kokouksia jonne kaikki osallistuivat. Päivän aikana pääsi esimerkiksi äänestämään uutta yritystä, ostamaan liittymiä, puhelimia ja tabletteja sekä kokeilemaan sähköpyörää. Päivän päätteeksi kaikki kokoontuivat yhteen ja jaettiin palkinto. Päivän aikana pääsi äänestämään yritystä, joka oli paras asiakaspalvelija. Palkinnon voitti Nordea.

Yrityskylässä oli kivaa ja voisimme mennä sinne uudestaan.

Kirjoittanut: Jessica & Vanamo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti