keskiviikko 21. tammikuuta 2015

6.B-luokan Unelmien koulukuva


6.B-luokka pääsi mukaan Ylen Unelmien koulukuva -ohjelmaan. 6B:n kuvassa ollaan Lentoon lähdössä. Ohjelma esitetään TV2:ssa sunnuntaina 25.1.2015 klo 9.30. Jakson voi katsoa ennakkoon Yle Areenassa jo perjantaina 23.1.2015. 

Kaikki alkoi siitä, kun ope kertoi vitosen keväällä, hiihtoloman jälkeen, että Unelmien koulukuva -ohjelman seuraavan kauden hakuaikaa on vielä viikko jäljellä. Ope kertoi, että Unelmien koulukuva on tv-sarja, jossa kutosluokkalaisten omasta ideasta syntyy yhteistyöllä ja ammattilaisten avulla huikea valokuva. Heti samana päivänä käytiin katsomassa vanhoja kuvia ja sitten ideoitiin luokassa, millainen voisi olla meidän luokan unelmien koulukuva. Parhaaksi äänestettiin lentämiseen ja lentokoneisiin liittyvä idea. Haluttiin, että kuvassa on lentokapteeneita ja lentoemäntiä ja lentokone. Pari tyttöä piirsi kuvan ja hieno kuva ja hakemus lähetettiin Ylelle.

Parin kuukauden päästä ope kertoi, että meidän idea oli päässyt kolmenkymmenen parhaan joukkoon ja meidän luokkaa tullaan haastattelemaan. Aika monia taisi vähän jännittää, kun ohjaaja ja tuottaja ensin kertoi, millaisesta jutusta olisi kyse ja sen jälkeen kaikkien piti vastata kyselyyn, jossa kysyttiin kaikkea meidän luokasta ja siitä, mikä haluaisi olla kuvassa ja miksi. Sitten ei ennen kesää enää kuulunutkaan mitään ja koko juttu taisi vähän unohtua.

Seuraavana syksynä aloitettiin kuudes luokka. Oli leirikoulu ja kaikkea muuta. Joku kysyi opelta, että päästiinkö me siihen Unelmien koulukuvaan, mutta ope sanoi vain jotain, että jos me ois päästy, niin kyllä ne ois varmaan ottanut yhteyttä. Kyllä me sitten yllätyttiin, kun yhtenä torstaina luokkaan hyökkäsivät Ronja ja Lars.

Meiltä oli peruttu enkuntunti ja oltiin kaikki omassa luokassa. Ope alkoi pitämään matikan pistaria. Yhtäkkiä luokkaan alkoi tulla outoa porukkaa ja tv-kameroita. Aika pian selvisi, mistä oli kyse: Meidän luokka oli valittu Unelmien koulukuvaan useiden satojen hakijoiden joukosta! Siitä alkoikin ikimuistoiset kaksi koulupäivää.

Pääsimme heti alusta asti näkemään ja kokemaan, mitä on tv-ohjelman tekeminen. Ennen kuin olimme selvinneet alkuhämmästyksestä, ohjaaja hätisti juontajat ja kuvaajat ulos luokasta ja sanoi, että otetaan sama uusiksi toisesta kuvakulmasta. Sitten ensimmäisinä sisään peruuttivatkin kameramiehet, jotka kuvasivat juontajien luokkaan hyökkäyksen. Ja sitten kuvattiin sama vielä kolmannen kerran. Alkuun oli outoa, että kamerat kuvasivat ihan siinä vieressä ja Lars räpsi valokuvia koko ajan, mutta siihen tottui yllättävän nopeasti ja kohta kameroita ei enää edes huomannut. Mutta enpä kerrokaan nyt enenpää, etten pilaa yllätystä! Loput voit katsoa telkkarista 25.1.2015 klo 9.30 TV2 tai Yle Areenasta 23.1.2015 alkaen.

Seuraa tätä blogia. Luvassa vielä "6B:läiset muistelevat kuvauksia" ja "Tunnelmia tv-ensiesityksen jälkeen"


Kuvausmuistoja

"Ne oli kyllä elämäni parhaat koulupäivät. Ei tullut läksyjä!"
"Eka päivä oli paras. Eka oli vähän outoa ja jännää, mutta sitten oli kiva, kun mentiin sinne, missä opetetaan lentäjiä."
"Hirveen paljon oli odottelua."
"Maskeerattavana oli jännä olla. Ihan kuin ois ollut joku filmitähti."

Purseri Hannele näyttää, miten toimitaan, jos matkustamo täyttyy savulla.


Suurin osa ajasta oli odottelua, mutta onneksi oli tekemistä!

Salamatkustaja ja Kasinon omistaja maskeerattavana.

Luokka kuunteli tarkasti ohjeita.


Ensiesityksen jälkeen

"Katsottiin perheen kanssa. Kaikki tykkäs!"
"Meidän jakso oli paras, koska mentiin pois koululta."
"Kamelifiilis! :)"
"Mä katoin sen kolme kertaa, kun äiti halus nähdä sen uudestaan."
"Noloa kattoa perheen kanssa!"
"Äiti oli ihan innoissaan!"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti