tiistai 30. lokakuuta 2018

                                                😊 SIRKUS FINLANDIA😊




Ensimmäisenä oli niin sanottu fliku näytös. Siinä oli monia ihmisiä ja se oli huippu.
Sitten oli hevosnäytös 🐴.  Prinsessa (en muista nimeä) ratsasti hevosella ja teki erilaisia temppuja sen selässä. Se on nimeltään vikellystä. Sen lisäksi samaan aikaan lavan keskellä oli tyttö ja hän soitti viulua/ selloa 🎻 
Sitten oli nainen joka oli trapetsilla katon varassa ja se lauloi samalla, hänellä oli upea puku ja hienosti laitetut hiukset.  
Sitten oli pieniä väli showta ja pellet esimerkiksi heitteli jätti ilmapalloja! Sitten oli myös pelle joka soitti jotain trumpetti juttua (en muista nimeä).  
EN muista enenpää juttuja olen pahoillani! 
Nähdään seuraavan tekstin parissa Moikka:)😋

tiistai 23. lokakuuta 2018

koulun Sirkus Finlandia retki

Minulla oli retki koulunkaa Sirkus Finlandiaan siellä oli hienoja tempuja ja paljon nauruja minusta se oli hyvä ja ihana retki oisin ottanut kuvia mutta puhelin unohtui niin en saanut yhtään kuvaa kaikki minun mielestä meni ihanasti minusta yksi pelle siellä oli hassu oisin halunnut että se shou oisi ollut pitempi koska se oli vaan lyhyt mutta tämä on lyhyt koska se shoukin oli lyhyt siellä oli agropatiaa ekana ja tempuja muita en muista no oli siellä musiikia. 

SIRKUSRETKI

                                SIRKUSRETKI  
Kun lähdin kouluun lähdimme sieltä suoraan sirkukseen luokan kanssa. Menimme sinne ensin metrolla ja sitten ratikalla. Sieltä ratikka-asemalta oli noin 300 metriä sirkukselle siellä oli aika pitkä jono. Kun pääsimme sisään sirkukseen menimme suoraan omille paikoillemme. Sitten orkesteri alkoi soittaa ja sen jälkeen tirehtööri kuulutti ensimmäiset esiintyjät lavalle. Kun esitykset oli esitetty kaikki esiintyjät tulivat lavalle. Sen jälkeen lähdimme koululle metrossa oli todella ahdasta. Koululle tultuamme menimme välitunnille ja syömään. Sen jälkeen meillä oli vielä yksi tunti.                              

lauantai koulu-päivä

LAUANTAI KOULU-PÄIVÄ 
MEIDÄN KOULULLA OLI LAUATAI KOULU-PÄIVÄ 8.9.2018. 
SIELLÄ OLI SYYS-MARKKINAT, MUTTA MUUTEN MELKEEMPÄ NORMAALI 3 TUNNIN KOULU-PÄIVÄ. 
MEILLÄ EKANA B:RYHMÄ OLI MARKKINOILLA, JA A:RYHMÄ TEKI TEHTÄVIÄ VANHEMPIEN KANSSA LUOKASSA, 
JA  SITTEN KUN B: TULI LUOKKAAN A: MENI ULOS MARKKINOILLE. 
ITSE SAIN LUVAN MENNÄ B:RYHMÄN KANSSA MARKKINOILLE, 
VAIKKA OLEN A:RYHMÄSSÄ. SYYNÄ ON KUN MULLA ON 2 ISOVELJEÄ JA VANHEMMAT OLIVAT 
NIITTEN LUOKASSA. EI TEHNY MIELI MENNÄ ENÄÄ SYÖMÄÄN LÄMMINTÄ RUOKAA KOSKA OLIN 
SYÖNY VÄHÄ LIIKAA SOKERIA.😎😅 
  
 
 

tiistai 2. lokakuuta 2018

Syystervehdys!

Hei kaikki lukijat!

Lukuvuoden 2018-2019 ensimmäinen blogikurssi on kokoontunut jo useamman kerran. Tähän mennessä olemme opiskelleet muun muassa netikettiä eli netin käyttäytymissääntöjä, blogin käyttöä, tekstin suunnittelua ja näppäimistön pikakomentoja.

Olemme harjoitelleet oman ensimmäisen blogitekstin kirjoittamista oppilaiden valitsemalla aiheella: kesälomakuulumiset. Käy lukemassa, mitä kaikkea Vartsikan oppilaat ovat puuhanneet viime kesänä.

Seuraavissa aiheissa keskitymme Vartiokylän ala-asteen ajankohtaisiin tapahtumiin. Kurssilaiset raportoivat sekä koulun arjesta että juhlasta. Pysy mukana!

Mukavaa alkanutta syksyä toivottavat
Vartsikan blogikurssilaiset 

leon kesäloma

                                     LEON KESÄLOMA/TURKIN MATKA 
Kun tulimme lentokoneella Turkkiin ja kun astuimme ulos koneesta tuli hirveän kuuma kunnon lämpö aalto. Siellä oli varmaan 30 astetta kun Suomessa oli noin 13 astetta. Sen jälkeen meidät tultiin hakemaan bussilla koska siellä oli niin paljon matkustajia bussi oli ihan täynnä ihmisiä. Bussi vei meidät sitten ja muut lentoasemalle sitten veimme matkalaukkumme toiseen bussiin sillä menimme hotelliin matka kesti 45m nukuin sen matkan koska olin herännyt 2.00 se bussi ei kuitenkaan ollut niin täynnä kuin se lentokentällä oleva. Sitten menimme hotelliin en kyllä pystynyt nukkumaan ihan koko matkaa koska siellä oli niin kuuma se vähän ärsytti minua. Unohdin  että kertoa mammani ja pappani olivat siellä meidän kanssa niillä on siellä toinen koti he juuri halusivat meidät sinne mukaan. Sitten koska siellä oli niin kuuma menimme suoraan uimaan. Olimme siellä muuten yhden viikon. Sen jälkeen menimme hotelliin ja söimme väli palan. Sen jälkeen neljän päivän päästä ilalla yhdeksältä siellä oli semmoinen lasten ilta jossa oli seitsemän eri juttua/lajia ensin oli keilaamista siihen osallistui noin 50 lasta. Sitten siellä oli semmoinen tytöt vastaan pojat pyyhe kisa. Viimeisenä oli jalkapalloa mutta se oli vähän epäreilua kun siellä oli kaksi 16v poikaa. Me sitten voitimme sen 7-5. Se oli kyllä vain leikkimielistä sen jälkeen saimme hypätä uima altaaseen vaikka kello oli kaksitoista keskiyöllä. Sen jälkeen lähdimme pois turkista ja kun tulimme suomeen tuli aika viileä olo mutta se oli samalla myös hyvä olo. 

Henrin kesäloma

KESÄ LOMALLA OLI TYLSÄÄ OLIN YYTERISSÄ JA UIMASSA!!!!!!!!!!!!!!!!! JA OSTIN PIANON MUTTA EN TEHNY SILLÄ MITÄÄN NIIN ALOIN HARJOTELEMAAN JA EI MUUTA LOPPU!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

13.9. TERVEYSTAITOPÄIVÄ

                                                                 13.9.   TERVEYSTAITOPÄIVÄ


TERVEYSTAITOPÄIVÄ 
Koulussa oli terveystaitopäivä. Siellä oli kuusi erilaista pistettä. Ensimmäisenä oli Ryhti. Siellä katsottiin 2 min pituinen ryhti video. Sitten jakauduttiin pareihin ja harjoiteltiin ryhtiä säkkituolilla ja pulpetin edessä. 

Unelmien liikuntapäivä. 
Sitten oli unelmien liikuntapäivä. Ensin oli sininen matto jossa voi tehdä tempun. Maton päässä oli punaisia lappuja ja niistä piti valita yksi. Sitten piti kiivetä puolapuille ja tulla alas. Puola puiden päässä oli sinisiä lappuja ja niistäkin piti valita yksi. Sitten oli käsi ja jalka lappuja ja niiden päällä piti kävellä. Niiden päässä oli keltaisia lappuja ja piti valita yksin. 

Suu 
Sitten oli suu piste. Siellä piti ensin ottaa korista pallo johon oli teipattu pöpön kuva. Sitten pallo piti kuljettaa jättihammasharjalla toiseen koriin. 
Rentoutuminen  
 Sitten oli piste jossa piti kertoa mistä on ja kenelle suuttuu. Sitten piti kertoa kenelle kiitollinen. Se oli ihan kiva piste. 

Uni 
Sen jälkeen oli uni piste jossa piti mennä jumppamatolle nukkumaan tai rentoutua. Sitten joku sanoi esimerkiksi hengitä syvän niin se oli rentouttavaa. 
Ruokakolmio 
Ruokakolmio oli minun lemppari koska siellä piti esimerkiksi laitta vaikka 5 vuoden vanhoja sipsejä kolmioon. Sitten piti laitta maitotuotteita sinne oikealle paikalle.  

Nähdään taas seuraavan tekstin parissa Moikka:)