tiistai 8. toukokuuta 2018

MILLAISTA KOULUN LOPPU ON KUTOSILLE?

Koulu alkaa olla lopuillaan: kolme viikkoa enää! Läksy-ja koekirjojen vuori alkaa pikkuhiljaa pienenemään. Kuudesluokkalaisille ala-asteen loppu on haikeaa aikaa. Vanha tuttu koulu ja sen opettajat, sekä kaverit jäävät taakse. Jotkut joutuvat erilleen ja on aika lähteä kohti uutta polkua, yläastetta. Osa kuudesluokkalaisista on hakenut erikoiskouluihin, missä painotetaan johonkin aineeseen. Esimerkiksi jos hakee liikuntaan painottavaan kouluun, siellä voi olla enemmän ja monipuolisemmin liikuntaa. Painottavissa kouluissa on yleensä opettajia, jotka ovat erikoistuneita aineeseen. 

Minkälaista koulu on kutosille?
Kuudennella luokalla otetaan paljon vastuuta itsekin omasta opiskelusta. Monet hakee eri yläasteille.Kevät on kutosille, niinkuin muillekin luokka asteille uuvuttavaa aikaa: paljon läksyjä, kokeita ja uusia asioita opittavana ennen yläastetta. Huolimatta näistä, kyllä kutosella paljon kivaakin tapahtuu; leirikoulu, retkiä, sukkulaviestit, opettajat vs oppilaat peli ja viimeinen kevätjuhla. Ennen koulussamme oppilaat vs opettajat peli on ollut pesäpalloa tai jalkapalloa. Tänä vuonna luvassa on hieman erilainen peli, mutta sitä emme voi vielä paljastaa...😜
Kuuden vuoden jälkeen täällä on kertynyt paljon muistoja ja kivoja hetkiä. Kevätjuhla on sykähdyttävä. Ilmassa on jännitystä, surua, iloisuutta ja levottomuutta. On kivaa päästä yläasteelle, kokea uusia ja aivan erilaisia asioita, mutta on myös surullista jättää hyvät vuodet taakse. Kutosella on tapana keksiä ja sanoittaa oma laulu ja kirjoittaa, sekä esittää puheet kevätjuhlassa. 

Miten me suhtaudumme asiaan?

Olivia: Minusta on kivaa mennä yläasteelle. Pääsin sisään Ksykkiin, eli Kulosaaren yhteiskouluun, missä painotetaan englannin kieleen. Osa aineista opiskellaan siellä englanniksi ja siellä on 40 maasta oppilaita ja opettajia, eli koulu on hyvin kansainvälinen. Olen siis ihan täpinöissä, mutta harmittaa jättää tämä koulu taakse😊 

Suye: Minusta on kivaa, mutta vähän pelottavaa mennä yläastelle. Minä menee PHYK:iin. Kun minä menin tustumaan siihen yläasteesen oppettajat näyttivät kilteiltä ja mukavilta. Minä toivon, että minulla on kiva luokka ja että saisin uusia kavereita. Minun mielestä on kiva, että minä pääsen yläasteelle, mutta se aika surullista että kaikki menne eri yläästeelle.😄

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti